Research project

Sirkka - New business from sustainable insect based protein production, Sirkka - Kestävästä proteiinituotannosta uutta liiketoimintaa

14715
14715
14715

Project Details
Start date: 01/10/2018
End date: 31/12/2020

Funder
Other Finnish

Abstract
Hyönteisiä käytetään proteiinin lähteenä monissa kulttuureissa ja ne ovat nousseet kasvavan kiinnostuksen kohteeksi myös länsimaissa. Hyönteisruoalla on erinomainen ravintoarvo sisältäen paljon proteiinia ja hyviä rasvahappoja. Hyönteisten käyttäminen ruoka- ja rehutarkoituksessa on vielä uutta nykyajan Suomessa johtuen muun muassa lainsäädännöllisistä seikoista. Vuoden 2018 alusta hyönteisten käyttö elintarvikkeena helpottui lainsäädännön muutoksen seurauksena. Suomessa onkin vireillä monia hankkeita hyönteistuotannon aloittamiseksi. Osa on jo tuotantovaiheessa. Nyt myös Päijät-Hämeellä olisi mahdollista päästä mukaan alkavaan trendiin ja hyödyntää hyönteistuotannon tuomia mahdollisuuksia samalla parantaen kotimaista proteiiniomavaraisuutta. Hankkeen fokuksena on tarkastella Päijät-Hämeessä tapahtuvan ruoka-tai rehutarkoitukseen soveltuvien potentiaalisten arvoketjujen tuottamisen kestävyyttä, eli tuotannon ympäristöllisiä, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Jotta hyönteistuotannosta saadaan parhain mahdollinen hyöty irti, on tärkeätä tunnistaa erilaisia hyönteistuotannon arvoketjuja. Alueelle potentiaalisia arvoketjuja tunnistetaan nojautuen tarkastelemalla jo olemassa olevia käytäntöjä sekä haastattelemalla alan tai alaan liittyviä toimijoita sekä Suomessa että kansainvälisesti. Arvoketjujen tunnistamisessa eräänä osa-alueena on Päijät-Hämeen alueella hyönteisille ruuaksi soveltuvien orgaanisten sivuainevirtojen kartoittaminen. Hankkeen tavoitteena onkin luoda edellytyksiä hyödyntää jo olemassa olevia resursseja tehokkaammin osana kiertotaloutta ja siten luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Liiketoimintamallien toteutettavuutta tarkastellaan niin kestävyyteen kuin kuluttajiinkin liittyvien näkökulmien kautta. Kuluttajia osallistutetaan hankkeen eri vaiheissa muun muassa ja selvittämällä millaisissa tuotteissa eri kuluttajaryhmät olisivat kiinnostuneita hyödyntämään hyönteisproteiinia.

Hankkeen tarkoituksena on luoda edellytyksiä uusille liiketoiminkonsepteille, joissa hyödynnetään hyönteisiä osana ruokaketjuja. Tämä toteutetaan tekemällä selvitys potentiaalisista arvoketjuista, arvoketjujen vaikutuksista sekä hyödyntämällä olemassa olevia alustoja luomaan edellytykset alan toimijoiden verkostoitumiseen. Hanke kytkee verkoston avulla alueella toimivia pk-yrityksiä, jotka linkittyvät hyönteisproteiiniarvoketjuihin niiden eri vaiheissa. Lisäksi tuotannon liiketoimintamahdollisuuksia esitellään eri toimijoille, esimerkiksi maaseudun yrittäjille. Kiinnostuneille yrittäjille tarjotaan tietoa toiminnan käynnistämiseksi. Hanke luo pohjan Päijät-Hämeen alueelle käynnistyvälle uudelle liiketoiminnalle hyödyntäen kiertotalouden näkökulmia parantaen samalla alueen proteiiniomavaraisuutta sekä hyvinvointia.

Keywords
Sustainable protein, Circular economy, Insects, New business models


Last updated on 2018-01-11 at 15:15